Tiikeripoikaystävä pysyttelee mystisesti poissa, vampyyritkin pitävät etäisyyttä, vaikka Eric nyttemmin muistaa, miten hauskaa Sookien kanssa oli muistinmenetyksen aikaan. Muitakaan poikaystäväehdokkaita ei näy, joten romantiikka ja erotiikka on nollatasolla, ja sehän on lukijan kannalta tylsempi juttu. Uusi mielenkiintoinen juonikuvio liittyy Sookien keijusukulaisten esiintuloon. Opuksessa päätellään joitain juonikuvioita ja aloitellaan uusia, pohjustetaan tilannetta tuleville tapahtumille. Kirja on selvästi väliosa, ja lataa odotuksia sille, että yhdeksännessä osassa päästään tositoimiin.
Vähän mietin tämän luettuani, että olikohan vaivan arvoista, mutta annetaan sarjalle vielä mahdollisuus seuraavassa osassa. Sookie on hahmona rakastettava, oudokki, josta on kasvanut itseensä tyytyväinen selviytyjä, jonka ainoat heikkoudet tuntuvat olevan vampyyriseksi ja itsensä ruskettaminen. Bon Tempsin unelias pikkukaupunki ennakkoluuloineen ja uinuvine salaisuuksineen on eksoottinen ja kiinnostava, ja niin-ennalta-arvattavat juonikuviotkin kuuluvat tähän aikuisten saippuaan kuin nenä päähän. Jatkamme siis seuraavaan osaan Pedon veri (Dead and Gone), jonka suomennos ennakkotietojen mukaan ilmestyy marraskuussa 2012.
Vaahtokarkkeja ja yksi turkinpippuri.
Hän virnisti minulle vinoon tapaansa, riisui vaatteensa ja kumartui. Kaikkialla ympärillämme ihmissudet tekivät samoin. Viimeä yöilma täyttyi muljahtelevista äänistä, äänistä, joita aiheutuu kun jokin kova liikkuu paksussa, tahmeassa nesteessä, äänistä, joita syntyy kun ihminen muuttaa muotoaan eläimeksi. Ympärilläni valtavat sudet venyttelivät ja pudistelivat itseään; tunnistin Alciden ja Furnanin susihahmot. Yritin laskea äkkiä muodostuneen laumamme susia, mutta se oli mahdotonta koska ne liikkuivat koko ajan hakien asemia alkavaa taistelua varten.
Käännyin taputtamaan Samia ja huomasin seisovani leijonan vieressä.
"Sam", kuiskasin ja hän päästi karjaisun.
